maanantai 29. heinäkuuta 2013

Odotetaan että kaikki loppuu jonain hyökyaaltona.

Mun pitäis oikeesti ryhdistäytyä ja ostaa valokuva-albumi, jonka hankkiminen on vähän jääny koska kaupat osaa jollain kumman verukkeella niistäkin kiskoa 25 euron hintoja. Tästä kesästä on vaan jääny niin hyviä muistoja, vaikka en oo käyny missään Turkua pidemmällä. Toisaalta mun mielestä kesä on nimenomaan rentoutumista varten enkä ite jaksais mitään ravaamista paikasta toiseen. Tavallaan kiva, että voi herätä aamulla ja suunnitella päivänsä ihan minkälaiseks vaan haluaa.

Päätettiin lisätä kokoelmiin yks muisto lisää käymällä uimassa lappiksilla pienellä porukalla. Musta tommoset pienet ja tavallaan vähän piilossa olevat rannat on ihania, niitä sais olla täällä päin enemmänkin. Kuvia tulee nyt tosi reilulla otteella, mukana myös pikaiset asukuvat vanhasta kaupungista.
toppi, Monki | korkeavyötäröiset farkkushortsit, Monki | kaulakoru, Gina Tricot | laukku, Zara | gladiaattorisandaalit, Dinsko


tiistai 23. heinäkuuta 2013

Tiistai med jäätelö & Kirsi

Postailu ollu aika ala-arvoista viimeaikoina, mut yritän ryhdistäytyä. Muutama idea ois jo kuviin mut niitä odotellessa tämmönen pikainen kyhäelmä vlogista ja Ben & Jerry's -herutuksesta. Tällä kertaa jää kirjotus vähemmälle, ku ei mulla oo edes yhtään mitään asiaa.
seksikkäästä aloituskuvasta pisteet kotiin.

 

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Teenage wasteland

Lisää kesätyörahoja tuhlattu alevaatteisiin, weheartitaddiktio muodostettu ja kuukausi lomaa vietetty. Tossa se kaikki kiinnostava informaatio taisikin lukea. Nojoo onhan tässä myös aika ahkeraa auringonpalvontaa harrastettu rannalla, mutta hei eikö se oo itsestäänselvyys kesällä :3
Huomenna taas yks ihanankamala työpäivä edessä. Kiitos Scandicin, mulle muodostuu ainakin aika hyvä paineensietokyky tuolla. Selviin näiden kokemusten jälkeen mistä tahansa.

Yllättävää kyllä, en lähteny tänään luonnon helmaan kuvailemaan. Päätin ikuistaa mun "uuden" (oikeasti 10 vuotta vanhan Disneylandista ostetun t-paidan) Mikki Hiiri -topin ihan sisätiloissa.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Videon aika, lapsukaiset.

Melkein nauran itelleni täällä, ku lupasin teille jotai vähä spessumpaa videota ja sit tänne blogin puolelle nyt ilmestyy taas tämmönen shoppinkivideo. Mutta olenhan ah, niin valoisa persoona ni tottakai te jaksatte katsoa ton :3
Mulla ja Windows Movie Makerilla on viha-rakkaussuhde, joten pahoittelen välillä leikattujen kohtien välissä ilmenevää mustaa välkähdystä (tosta selityksestä ei kyllä tajunnu vittuakaan, mutta you'll see what I mean).

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Miksi itket, pieni lintu?

No emmä oikeesti itke. Itse asias oon täl hetkellä jotenki tosi onnellinen. Saattaa kyl osin johtua eilisestä aleshoppailusta, josta jäi aika hyvä euforia päälle, mut oon muutenki aika hurmiossa kesästä ja kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Mitä muuta sitten tarvitaankaan? Onni koostuu pienistä asioista.

Jotkut varmaan huomaskin (tai huomaa ainakin viimeistään nyt) blogin oikeaan reunaan ilmestyneen pikku palkin. Tosiaan loin weheartitiin tunnukset ja oon kyl yllättyny kolmen päivän aikana saamastani seuraajamäärästä; jo 450 mittarissa. Mua saa siis ihan rohkeesti seurata siellä, mielelläni seuraan ainaki blogin lukijoita takaisinkin.

Tänpäiväisen rantapiknikin med Essi & Pauliina jälkeen kokeilin jonkinasteista pummilookia ja lähdin metsään (ylläriylläri) kuvailemaan. Jotenkin musta tuntuu et mun kuvat on nykyään aika synkkiä. Emmä kyllä ite oo synkkä, ehkä pitäis vaihteeks kokeilla jotain piristävämpää. Toivon nyt kuitenki, että noi edes herättäis jotain ajatuksia.
 

Paita, Object | Shortsit (joita ei näy), Zara | Laukku, Zara | Korut, H&M ja Gina Tricot | Kengät, Dinsko