perjantai 13. toukokuuta 2011

Lätkäperjantai..♥

Sorisorisori, oon unohtanu kirjotella ja muutenki pitäny vähä kiirettä. Yritän nyt korvatan tän pikasella viikkokatsauksella. 

Maanantai. Kävin aamulla puol kahdeksan aikaan kampaajalla Turussa. Koulu alko kymmeneltä, viimeks aikaa varatessani, tää oli ainoa vapaana oleva, joka ei sijottunu jonneki heinäkuulle, joten kävi sitte hyvin. Ihan normirutiinit. Otsahiuksista ja latvoista pätkästiin hiukan ja sain vaaleita raitoja. Sain koulussa myös englanninkokeen, josta tuli 10. Oon siis ihan ylityytyväinen, koska en ihan ois osannu arvata :)

Tiistai. Saatiin terveystiedon + fyken kokeet. Terveystiedosta 9½, fysiikasta 7½. Oon molemmista positiivisesti yllättyny, ainakin tosta fykestä. Sekotin niin paljo asioita siinä kokeessa keskenään ja muutenki tuntu etten tienny mitään, joten toi oli iha jees. Oletin saavani suurin piirtein vitosen :D 
Viimesissä tanssiharkoissakin kävin ennen näytöstä. Mulla on vielä vähän säätöä meidän esiintymisvaatteiden kanssa, kun pitäis repii jotenki upeasti semmonen musta t-paita. Tiedä sitte missä välissä senkin ehdin toteuttaan saatika harjotella koko tanssia. Onneks se sujuu suhteellisen hyvin.

Keskiviikko. Jeaa, biitsipäivä<3 Päätettiin koulussa mennä rannalle. Alunperin tarkotus oli mennä ihan vaan Aino ja Essin kanssa, mut mukaan liitty myös Pauksi, Mirka, Saga, Annika & Sara. Hauskaa oli. Vallattiin Taimon Rannan kallio. Kaikki kävi uimassakin, useimmat hyppi ja sukeltelikin siellä (minä mukaanlukien :D) Vesi ei edes ollu niin kylmää, mitä aluks pelkäsin, vaan oli ihan uintilämmintä :) Seuraavana hellepäivänä uudestaan ;D

Torstai. Koulun jälkeen kävin lääkärillä. Astun kävellessä vähän kai jotenkin sisäänpäin tms. joten mulle oli sen takia varattu aika sieltä. Joo, sekin käynti autto tosi hyperisti. Se mieslääkäri vaan selitti jotai, et sellanen kävelytyyli kuuluu tähän ikään ja mä sit varmaan laahaan jalkojani tai jotai. Sit se selitti, et mun pitää yrittää tottuu kävelemään suoraan ja että silläki oli joskus ollu joku kävelyongelma ja se korjaantu harjottelemalla. Eiks se ny ymmärrä et ei se oo vaan niin helppoo yrittää koko ajan muistaa kävellä eri tavalla ku on tottunu ja en ees välttämättä ite tiedä millon menee jalat suoraan ja millon astun vinoon. Olisin olettanu et se ois antanu jotain viitettä enemmän tai ohjannu mut jolleki jalkalääkärille tai jotai mut ei sitte. Tällä mennään.
Lääkärikäynnin jälkeen pyöräilin Ainolle jonne noi muut oli menny jo edellä suoraan koulusta.

Perjantai. Perusperjantai voi sanoo. Koko päivän sateli vähän väliä, mut siinä se meni. Koulun jälkeen mentiin porukalla taas Ainolle. Ahah, pelattiin Simssiä ja leivottiin vaniljamuffineita. Niistä tuli hyviä ja me syötiin Mirkan kanssa puolet taikinasta. Niitä muffineita tuliki sitte vaan kahdeksan kappaletta. Illemmalla kattelin kotona Suomi - Venäjä -jääkiekko-ottelua. 3-0 Suomen hyväks, josta oon tosi ylpee. Nyt päästään ihan loppuotteluun Ruotsia vastaan. Saa nähdä miten käy. Mitään mestaruutta on turha ees ruveta arvailemaan tässä vaiheessa, kun ei yhtään tiedä miten ton sverigen kanssa käy. Voitti Kanadankin, joten kova vastus tulossa..





  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti