keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Lemmikkipostaus

Muutamat on ilmesesti toivonu postausta mun kissoista, joten pistän tähän nyt vähän fotoa näistä kateista oheen ja kerron siinä sivussa sitte inffoa.

Veera
Veera on 18 vuoden iällä vanhin tästä kolmikosta, ja vaik se nykyään suurimman osan ajasta vaan nukkuu jossain piilopaikassa, ni kyllä se tossa vielä hyvin jakselee. Nuorempana se oli kuulemma suunnilleen yhtä vilkas ku Wilma (joka on aika saavutus), joten luulen et se elää viel muutaman vuoden ainakin, kun ei sillä mitään sairauksiakaan ole. 
 Vaikka ihan perus maatiaiskissa onkin, ni Veeran turkin väritystä on aina kaikki kehunu paitsi et se on ny harmaantunu ja haalistunu, ku kissasta on tullu vanha. Hankittiin Veera kulkukissana jostain hevostalleilta ennen ku mä olin edes syntyny, joten meiän perheessä on ollu koko mun elämän ajan kissoja ja siks oonki niin kissaihminen henkeen ja vereen.

Wilma
Wilma on nuorin (5v.) näistä meidän kissoista ja sekin ihan maatiaiskissa, paitsi isän puolelta on tullu myöskin vähän norjalaisen metsäkissan piirteitä. Huomaa tosta tuuheesta turkista ja pörrösestä hännästä. Wilma oli aluks ihan pikimusta, mut nyt siin on joissain kohdin hiukan tummaa punertavanruskeeta ja kaulassa ja vatsassa hiukan valkosta. Me saatiin alunperin Wilma yhdeltä äidin vanhalta työkaverilta, koska sen kissa oli saanu ihan hirveesti pentuja, ja jotkut piti lopettaa koska niitä oli yksinkertasesti vaan ihan liikaa. Wilma ois joutunu lopetettavaks, jos me ei oltais sit otettu sitä tänne :D
Wilma on ylivoimasesti tyhmin ja hupsuin näistä kissoista. Välil tuntuu ettei siltä löydy yhtään mitään aivotoimintaa. Sit se keksi varsinki ihan pentuna tosi tyhmiä tempauksia, esim. meni istumaan joulukuusen oksille ja kuusi kaatu kaks kertaa samana jouluna kumoon. Tavallaan se on kuitenkin vaan hellyyttävää ja se tekee Wilmasta vaan ainutlaatusen, et se on noin hassu. 2008 marraskuussa se tosin karkas jonnekin kolmeks päiväks ja kun vihdoin suvaitsi palata kotiin, ni sil oli lähteny toiselta puolelta suuta hampaat irti, poskesta oli joku supikoira purru palan pois ja käpäläki iha veressä ku kynsiä oli lähteny irti. Eipä oo sen jälkeen lähteny omille teilleen. 
Wilma on myös ehdottomasti ihmisrakkain näistä meidän kissoista. Varmaan se on tottunu, ku se on jo ihan pennusta lähtien saanu niin paljon huomiota ja ei se muutenkaan tee mitään pahaa koskaan, paitsi et tota pihapiirin lintu- ja jyrsijäkantaa se kyl harventaa aika ahkerasti. 

Vertti
Vertti on noiden kahden ohella myös ihan tätä perus maatiaiskissaa ja täl hetkellä jotain 6-8-vuotias. Vertti pyöri joskus kans kulkukissana jossain Naantalin keskustassa ja eli ravintoloiden ruuanjämillä sun muilla. Äiti sit otti sen meille, ku ei se ois varmaan talvena siellä ulkona selvinny. Varmaan toi kulkukissatausta just on syynä siihen, et Vertti oli aluks todella aggressiivinen ja kesti monta vuotta ennen ku sen suhtautuminen muuttu ees vähän suopeammaks. Sen varmaan piti tapella aina muiden kans ruuasta ja sit sitä huiskittiin luudilla ja ties millä aina pois pihoista, joten se sit oppi olemaan varuillaan. Hermostuu se edelleen tosi helposti, eikä se varmaan koskaan tuu olemaan samanlainen ku esim. Wilma, mut ainaki jotenkin me ollaan sen luottamus ansaittu. Muistan ihan alkuaikoina ku kaikkien kädet meidän perheessä oli ihan haavoilla ihan ku olis veitsellä viilletty ku Vertti oli raapinu. Ja se muuten myös oikeesti sattuu kun se raapii, koska samaan aikaan se myös puree hampaillaan ja siinä on sitte aika pitkään arvet käsissä sen jälkeen. 
Muistan, et aina ku sitä on viety eläinlääkärille tai jonnekin, ni ei sitä koskaan saatu tungettua semmoseen pieneen kantokoppaan, vaan ensin se kissa houkuteltiin isoon pyykkikoriin, jonka jälkeen siihen päälle köytettiin laudoista rakennettu ristikko. Siellä se kissa sitten murisi ja ulisi  ja se on oikeesti aika pelottava kun se suuttuu. Aina pitää kavereillekin sanoa, et suhtautuu siihen varoen eikä sitä kannata ottaa syliin tai mitään, vaik ei se enää mikään tappokone olekaan.
Vertti on kuitenki musta tosi ihana kissa, ja se on tavallaan aina ollu läheisin mun ja Lotan kanssa. Äiti ja iskä ei aina tykkää ku se vähän kiusaa Wilmaa ja Veeraa välillä ja jahtaa niitä, mut kai sitä vaan suututtaa ku se on vähän semmone erakko. Aina se nukkuu joka yö mun vieressä ja jos se joskus raapii tai puree, ni puolen tunnin päästä se palaa takasin hieromaan sovintoa.

1 kommentti: